Uudet kännykkäkamerat haastavat järjestelmäkamerat

Puhelimien kamerat ovat kehittyneet varsinaisiksi monitoimikameroiksi. Niiden ominaisuudet pärjäävät jo järeämillekin kameroille. Lue, mitä herkkuja uudet puhelinkamerat sisältävät.

Teksti: Osku Kannisto

Kamerat ovat kehittyneet viime vuosina isoin harppauksin. Kaksoiskamera oli vielä jokin aika sitten harvinaisuus puhelimissa. Nyt kaksi takakameraa löytyy keskihintaluokan puhelimista ja huippumalleissa niitä voi olla kolme. Samalla etukameroiden megapikselimäärät ovat kasvaneet jopa takakameroita suuremmiksi. Peruskameroiden tukena voi olla syvyyskameroita, joilla kohteissa olevat etäisyyserot saadaan määritetyksi esimerkiksi taustan sumentamista varten.

Puhelinkameroiden laatu on ollut pitkään suoraan verrannollinen puhelimen hintaan. Huippumallien kamerat ovat erityisesti laadultaan ja nykyään lukumäärältään askeleen edullisempien puhelinten edellä. Huippupuhelimien kamerat ja varsinkin niiden linssit on usein tehty yhteistyössä tunnettujen kameravalmistajien kanssa.

Kännykkäkameroissa tekoäly kuvaamisen apurina

Suurin viimeaikainen trendi on ollut valjastaa puhelimien huikea suorituskyky kuvaamiseen. Kamerakännyköissä onkin jo huomattavasti perinteisiä kameroita enemmän tekoälyä käyttävää automatiikkaa. Puhelin tunnistaa esimerkiksi kuvattavan kohteen vaikkapa kissaksi tai taloksi ja analysoi sen valaistuksen. Tämän jälkeen se säätää kuvan sävyt ja kirkkauden niin, että vältytään liian tummilta tai vaaleilta alueilta kuvissa.

10 kännykkäkameran uutta ominaisuutta

1. Taustan sumennus

Kuvien näyttävyyden osalta kohteen taustan sumennus on erinomainen tehokeino, joka on aiemmin onnistunut vain järjestelmäkameroilla. Kun kameroissa sumennus tehdään optiikan avulla, puhelimessa tausta sumennetaan ohjelmallisesti kamerasovelluksessa. Ominaisuus on yleistynyt viimeisen vuoden aikana ja löytyy käytännössä ainakin kaikista tuplakameran sisältävistä malleista.

2. Telelinssi

Useissa puhelimissa toinen takakamera on eri polttoväliä perinteisen pääkameran kanssa. Se siis toimii aitona zoom-kamerana – toisin kuin digitaalisesti sormilla zoomatessa. Digitaalisessa zoomissa kuvan tarkkuus heikkenee, mutta telelinssillä ei. Telelinssi sopii mainiosti potrettien ja yksityiskohtien kuvaukseen. Telelinssi tuo käytännössä 2x-zoomin peruskameraan verratessa.

3. Superlaajakulma

Laajakulmakamera on tullut joihinkin puhelimiin telelinssin rinnalle puhelimiin, joissa on kolmoiskamera. Tällaisia ovat muun muassa Huawei Mate Pro20 ja Samsung Galaxy S10. Laajakulmakameralla kuvakulma laajenee eli kamera toimii 0,5x-zoomina peruskameraan verratessa. Kuvat vastaavat ihmissilmän näkökenttää eli laajakulmakuvat sopivat hyvin ryhmä- ja maisemakuviin.

4. Mustavalkolinssi

Huawein muutamissa malleissa, kuten Huawei P20, kaksoiskameran toinen kamera ei ole ollut telelinssi vaan mustavalkokamera. Sen avulla puhelimella on voitu ottaa aitoja mustavalkokuvia, jotka ovat mielenkiintoinen ja ilmaisuvoimainen vaihtoehto värikuville. Kamera on toiminut lisäksi pääkameran rinnalla kuvanlaatua parantamassa esimerkiksi kohinan ja syvyysvaikutelma osalta. Uudessa Nokia 9 PureView:ssa mustavalkokameroita on kolme värikameroiden rinnalla. Sen mustavalkokuvat ovat erittäin näyttäviä.

5. Hurjat megapikselit

Megapikselimäärä oli pitkään helpoin tapa määritellä kameroiden paremmuus. Nykyään lähes kukaan ei tarvitse yli kahdeksan megapikselin kuvia. Kahdeksan megapikselin tarkkuus vastaa 4k-television tarkkuutta, mitä tarkempaa ruutua ei juuri keneltäkään löydy ja se riittää hyvin vaikka A3-kokoiseen printtiin.

Megapikselimäärästä on hyötyä kuvaa rajatessa. Tarkasta valokuvasta voi rajata hyvinkin pienen osan tinkimättä jaettavan kuvan laadusta nettikäytössä. Tällä hetkellä huikein tarkkuus on Honor View20 -puhelimessa, jolla saa otettua 48 megapikselin kuvia. Niiden yksityiskohdat ovat vailla vertaa hyvissä olosuhteissa kuvattuna.

6. Selfie-kamera

Takakameroiden ohella etukamerat ovat ottaneet huikeita kehitysaskelia selfie-kuvien suuren suosion takia. Nykyään ei ole harvinaista, että etukameran tarkkuus on jopa 24 megapikseliä (Honor 10 lite) – vaikka takakameralla kuvat tallentuisivatkin vain 16 megapikselin tarkkuudella.

Etukameroilla kuvatessa moni valmistaja tarjoaa erilaisia kauneussuotimia, joilla omasta naamasta saa iän, väsymyksen ja liikakilot poistettua jo kuvaa ottaessa. Suotimia löytyy ainakin Honorin, Huawein, Sonyn ja Samsungin puhelimista.

7. Tekoäly

Viimeisen vuoden kovin trendi puhelinten kameroissa on ollut tekoäly. Monet merkit, kuten Huawei, Samsung, LG, Sony ja Apple eivät enää valota kuvaa mittaamalla vain sen maksimikirkkautta. Sen sijaan kamerat tunnistavat kuvan aiheen, esimerkiksi ruoan, ihmisen kasvot, maiseman, ja säätävät kuvan värit ja valotuksen niiden perusteella huomattavasti tarkemmin – jopa useampia kuvia ottaen. Tämä on ominaisuus, jossa puhelinkamerat ylittävät perinteisen kameran kyvyt kirkkaasti.

8. Raw-kuvaus eli raakakuvat

Raakakuvat ovat olleet järjestelmäkameroiden suuri etu puhelimiin verratessa. Raakakuvilla tarkoitetaan käsittelemättömiä kuvia, jotka tallennetaan juuri sellaisina kuin ne kameran linssin läpi kennolle näkyvät ilman mitään värien tai terävyyden korjauksia. Ne ovat täysi vastakohta tekoälykuville ja vaativat käytännössä aina käsittelyn tietokoneella tai monipuolisella editointisovelluksella puhelimella.

Osaavissa käsissä raw-kuvilla saa juuri sellaisen lopputuloksen kuin haluaa – parhaalla mahdollisella laadulla. Raw-kuvat otetaan käyttöön yhteensopivissa puhelimissa kamerasovelluksen asetuksista tai kolmannen osapuolen kamerasovellusta käyttäen (iPhonet).

9. Kuvanvakautus ja hämäräkuvaus

Yksi hyödyllisimmistä kameran ominaisuuksista on kuvanvakaaja. Optinen kuvanvakaaja (ois) tarkoittaa liikkuvaa linssiä, joka mekaanisesti korjaa käden tärinää kuvatessa. Sähköinen kuvanvakaaja (eis) ja uutuutena mukaan tullut tekoälyyn perustuva vakautus (ais) poistavat kuvasta ja videosta tärinää hyödyntämällä puhelimen laskentakykyä.

Kuvanvakautuksen hyödyt tulevat esille, kun kuvia pitää valottaa pitkän aikaa sisätiloissa ja hämärässä. Tällöin kuvat voidaan ottaa käsivaralta tukematta puhelinta seinään tai pöytään. Tosin kohteiden pitää pysyä kuvissa edelleen paikoillaan, jotta ne eivät sumene. Kuvanvakaajan vaikutusta voi tehostaa kameroiden yökuvausohjelmilla, jotka valottavat kuvia normaalia pidempään ja poistavat niistä kuvassa rakeina näkyvää kohinaa.

10. Tarkennuskohdan valinta kuvan ottamisen jälkeen

Moni järjestelmäkameralla kuvaava olisi todella haltioissaan mahdollisuudesta sommitella kuva tarkennuksen ja aukon osalta vasta kuvan ottamisen jälkeen. Tämä on mahdollista Nokia 9 PureView:lla.

PureView:n viisi kameraa tallentavat tietonsa samanaikaisesti kuvaa ottaessa. Eri syvyyksille säädettyjen kameroiden avulla kuvan tarkennuspaikkaa voi vaihtaa kuvan ottamisen jälkeen kuvaeditorissa. Lisäksi editoidessa voi säätää kuvien taustasumennoksen määrää pitkälti samalla tavalla kuin järjestelmäkameralla erikokoista aukkoa käyttäessä.

Lue, miten tekoäly mullistaa kännykkäkuvaamista.