Spotify tahdittaa 71-vuotiaan viikkosiivousta

Spotify on helppo ja antoisa sovellus, joka kiinnostaa kaikenikäisiä. 71-vuotias Pena laatii soittolistoja kuntosaliharjoittelun ja siivouksen tueksi.

Teksti ja kuva: Leena Filpus

”Jäin Spotifyhin koukkuun kertakokeilulla. Olen löytänyt sen avulla aivan uuden ulottuvuuden musiikkiin. Eikä Spotify ole vain nuorten juttu. Miljoonien kappaleiden joukosta olen löytänyt myös nuoruudesta tutut kappaleet klassisesta kevyeen musiikkiin. Spotifyn hienous on palvelun yksinkertaisuus. Jos minä osaan käyttää sitä, niin kuka tahansa muukin oppii. Kuuntelen musiikkia älypuhelimella ja tabletilla langattomien kuulokkeiden tai kaiuttimen avulla.

Minulla on iso cd-levykokoelma, mutta en edes muista, milloin olen kuunnellut niitä viimeksi. Spotifysta suosikkikappaleen ja -artistin saa soimaan paljon nopeammin kuin levyjä pläräämällä. Eikä levyjä tarvitse ostaa omaksi. Hakutoiminnon avulla voi etsiä yksittäisten kappaleiden ja artistien lisäksi vaikka tietyn tyylilajin musiikkia ja tehdä niistä soittolistoja. Minusta on myös mielenkiintoista, kun palvelu tarjoaa itse uutuusmusiikkia sekä eri tunnetiloihin tai vaikka juhlapyhiin sopivia soittolistoja.

Tunnelmaan sopiva soittolista kuntosalille

Käyn muutaman kerran viikossa kuntosalilla ja laadin jokaista puolentoista tunnin käyntikertaa varten oman soittolistan tahdittamaan harjoittelua. Alku- ja loppuverryttelyyn valitsen vähän rauhallisempaa, ja varsinaiseen treenaamiseen vauhdikkaampaa musiikkia. Soittolistoja voi tallettaa, mutta minä teen yleensä aina uuden. Valinnanvara kun ei tosiaankaan lopu kesken. Olen huomannut, että siivoaminenkin sujuu jouhevammin, kun kuuntelen samalla sopivan rentoa musiikkia. Listoja voisi myös vaihtaa ystävien kanssa, mutta sitä en ole vielä tehnyt.

Erityisesti pidän Spotifyssa siitä, että olen oppinut sen myötä uutta ja pystynyt laajentamaan musiikkimakuani. En olisi voinut vielä vähän aikaa sitten kuvitellakaan kuuntelevani räppiä tai elektronista musiikkia. Luulin, ettei niissä ole mitään mieltä, mutta nehän ovat todella mielenkiintoinen kurkistus minulle muuten vieraaseen maailmaan. Spotifyn avulla pääsee ikään kuin matkustamaan toiseen paikkaan ja toisen ihmisen ajatuksiin. Olimme vaimoni kanssa juuri Tukholman reissulla. Satuin avaamaan Spotifyn ja huomasin, että Ruotsissa palvelu ehdotti kuunneltavaksi toisenlaista musiikkia kuin kotona Suomessa. Se toi lisämausteen koko matkalle.”

Jos minä osaan käyttää Spotifyta, sen oppii kuka tahansa muukin.

Spotify on musiikin suoratoistopalvelu, jossa voi kuunnella musiikkia internetistä omalla puhelimella, tabletilla tai tietokoneella. Palvelussa on miljoonia eri musiikkilajeja edustavia kappaleita. Musiikkia voi etsiä palvelusta artisteittain, yksittäisinä kappaleina, albumeina tai vaikka teemoittain. Palvelu tarjoaa valmiita soittolistoja, mutta listoja voi tehdä myös itse.

Omat kappaleet ja soittolistat voi tallettaa palveluun myöhemmin kuunneltavaksi. Spotifyn saa myös ilmaisversiona, mutta tällöin kuuntelun lomassa joutuu kuuntelemaan myös mainoksia kesken kappaleiden. Maksullisen version hinta on kympin kuussa. Perhe-versio viidelle maksaa viisi euroa enemmän. Maksullinen Spotify toimii mm. tietokoneella, tabletilla ja puhelimella, ilmainen vain tietokoneella. Maksuttomassa kappaleiden vaihtojen määrä on rajoitettu.