5 syytä: Miksi kannattaa opetella ohjelmointia?

Ohjelmoinnin osaamisen tarpeellisuudesta kohkataan, mutta miksi tavallisen ihmisen pitäisi osata koodata? Tässä viisi hyvää syytä.

Teksti: Elina Jäntti, kuvat: Thinkstock.com

 

1. Ohjelmointi on yhä enemmän osa arkea

Digitaalisuus on tulevaisuudessa yhä kokonaisvaltaisemmin osa elämää. Se tulee vanhoillekin toimialoille, kuten sairaanhoitoon ja ruokakauppoihin. Kaikkien ei tarvitse olla ammattikoodareita, mutta mitä enemmän ohjelmointi vaikuttaa ihmisten elämään, sitä tärkeämpää on ainakin ymmärtää, mistä on kyse. Ymmärtäminen helpottaa tulevaisuuden maailmassa toimimista.

2. Ohjelmointia osaava voi kehittää työelämää ja palveluita

Voi hyvin olla, että tulevaisuudessa ihmiset siirtyvät yhä enemmän digitaalisten palveluiden luomiseen niiden kuluttamisen sijaan. Ehkä myös yritykset ottavat ohjelmoinnista innostuneita kuluttajia mukaan luomaan uusia ja kehittämään vanhoja digitaalisia palveluita, jolloin niistä tulee käyttäjien kannalta parempia.
Ohjelmointi on yksinkertaisimmillaan käskyjen antamista tietokoneelle. Jos esimerkiksi potilastietojärjestelmää käyttävä sairaanhoitaja tai ajanvarausta tekevä potilas ymmärtää järjestelmän toimintalogiikkaa, hän pystyy myös kehittämään sitä.
Ohjelmistojen hankinnasta vastuussa olevat työntekijät puolestaan pystyvät vertaamaan helpommin kustannuksia ja hyötyjä, kun he ymmärtävät, miten ohjelma syntyy.

3. Ohjelmointi on tulevaisuuden kirjoitustaitoa

Ohjelmointia alettiin opettaa peruskoulussa syksyllä 2016. Se ei tee kaikista lapsista ohjelmoijia tai pelintekijöitä sen enempää kuin biologian opiskeleminen tekee tunneilla istuneista biologeja.
Jokaisen on kuitenkin tärkeä ymmärtää, mihin kaikkeen ohjelmoinnilla voi pystyä. Lapset tulevat esimerkiksi tekemään itse pelejä ja luomaan käyttöliittymiä. Tulevaisuuden työelämässä ohjelmointitaito nousee todennäköisesti yhtä tärkeäksi osaksi yleissivistystä kuin luku- ja kirjoitustaito. Jos vanhemmat tutustuvat digimaailman kieleen yhdessä lasten kanssa, se auttaa ymmärtämään lasten maailmaa paremmin.

4. Ohjelmointi on luovaa ongelmanratkaisua

Ohjelmointi on luovaa ongelmanratkaisua, jossa isoja ongelmia pilkotaan pieniksi ja etsitään tietoa. Pelkän näppäimistön ja oman ymmärryksen avulla voi rakentaa asioita.
Ohjelmoinnissa tarvitaan ensisijaisesti loogista ajattelukykyä vaikeiden matemaattisten mallien sijaan: plus-miinus- ja joko-tai-ajattelun perustaidoilla voi jo rakentaa pieniä arjen ongelmia ratkovia ohjelmia.
Esimerkiksi jos taloyhtiön pyykkituvan seinällä oleva varauslista ei tunnu enää toimivalta, voisiko nettiin ohjelmoida varaussovelluksen?5. Ohjelmoinnin osaajilla on valtaa

Mitä useampi ihminen innostuu ohjelmoinnista, sitä monimuotoisempia ideoita ja kehitysehdotuksia digitaaliseen maailmaan tulee. Koodaus on pitkään ollut nuorten miesten alaa, mutta kun naiset alkavat koodata enemmän, järjestelmiin voi tulla uudenlaisia lähestymistapoja. Maailma muuttuu demokraattisemmaksi, kun yhä useampi ihminen osaa ohjelmoida.

Juttua varten haastateltu Pia Andersin työskentelee Elisalla analyytikkona. Hän on ollut myös mukana järjestämässä kansainvälisiä Rails Girls -ohjelmointityöpajoja.

Opettele ohjelmointia:

https://www.codecademy.com/

https://www.khanacademy.org/

https://scratch.mit.edu/