Mikä avuksi, kun Windows-tietokone ei päivity, vaikka automaattinen päivitys on käytössä?

Jotta päivitykset tulevat jouhevasti hoidetuiksi, kannattaa Windowsin automaattinen päivitys pitää päällä, ettei unohduksia pääse tapahtumaan. Joskus päivitystoiminto voi kuitenkin vikaantua, ja päivitys jäädä jumiin. Omaguru kertoo, mitä tehdä.

Tällaisissa tilanteessa päivitystoiminto on mitä todennäköisimmin mennyt rikki. Jos tietokoneessasi on Windows-versio 7,8.1. tai 10, on sille saatavilla selkeät toimintaohjeet päivitystoiminnon korjaamiseksi. Jos tietokoneessa on näitä vanhempi versio, suosittelee Omaguru kokonaan uuden tietokoneen hankkimista.

Edellä mainituille Windows-versioille ohjelma Update-vianmääritykseen on ladattavissa täältä. Kun lataus on valmis, avaa ladattu tiedosto ja etene sen ohjeiden mukaisesti. Vianmääritys pystyy korjaamaan yleisimpiä päivitysten ongelmatilanteita. Mikäli vianmääritys ei pysty korjaamaan ongelmaa, edellä mainitun linkin takaa löytyy myös muita toimenpideohjeita ongelmien korjaamiseksi.

Mikäli tarvitset apua Windowsin päivitysongelmien kanssa, Omaguru suosittee kääntymään asiantuntijan puoleen.

Vastaajana Omaguru-asiantuntija Ilkka Tossavainen

 

Näin kierrätät vanhan puhelimen

Elisa Turvapaketti suojaa laitteesi verkon vaaroilta

Tutustu Elisan Omaguruun

Lue lisää Omaguru-asiantuntijoiden vastauksia

Arvostele tämä artikkeli:
0/5