Yhä useampi lukee sähköisiä kirjoja, jotka kulkevat mukana missä vain. Mutta mikä olisi paras tapa lukea sähköistä kirjaa? Testasimme neljä e-kirjojen lukemiseen sopivaa laitetta.

Teksti: Osku Kannisto

 

Sähköiset kirjat yleistyvät vauhdilla. Tuoreen, tutkimusyhtiö Priorin tekemän tutkimuksen* mukaan sähköisten kirjojen ostaminen ja lainaaminen on kaksinkertaistunut vuodesta 2014. Sähköisiä kirjoja lukevat eniten 25–40-vuotiaat naiset, mutta suosio on kasvanut muissakin ryhmissä.

Mikä e-kirjoissa sitten kiinnostaa? Tutkimuksen mukaan esimerkiksi se, että kirjan voi hankkia helposti juuri silloin, kun sen tarvitsee ja se, että e-kirja kulkee kevyesti matkassa – eikä vie tilaa kirjahyllyssä.

Moni lukee e-kirjoja tabletilta tai puhelimesta, mutta paljon lukevalle erillinen lukulaite on hyvä vaihtoehto. Testasimme e-kirjojen lukemista neljällä eri tavalla: isolla ja pienellä tabletilla, puhelimella ja erityisellä e-kirjojen lukemiseen tarkoitetulla lukulaitteella. Tutustu testin tuloksiin alta.

Näitä testasimme:

iso_tabletti

Iso tabletti

Kymmentuumainen tabletti vastaa ruutunsa koolta ja painoltaan isoa, paksukantista kirjaa. Sen pitäminen yhdessä kädessä ilman tukea tuottaa ongelmia vähänkin pidemmissä lukutuokioissa. Sohvalla tabletin saa tuettua helposti esimerkiksi tyynyllä.
Lukukokemus on hyvä. Ruudulle mahtuu kirjan sivullinen tekstiä ja elämys muistuttaa aitoa kirjaa. Teksti toistuu riittävän isona, ja sitä on helppo lukea. Tosin tabletin kuori ja ohut muoto eivät tunnu käsissä yhtä hyviltä kuin aito kirja.
Tabletin heikkous on taustavalon rajattu kirkkaus. Jos tablettia yrittää lukea kirkkaassa auringonpaisteessa, kuva jää haaleaksi ja siihen heijastuu kirkas taivas vaikeuttaa lukemista. Pimeässä taustavalo puolestaan kuitenkin mahdollistaa lukemisen ilman lukulamppua. Hämärässä tabletti on heikkonäköiselle kirjaa selkeästi parempi vaihtoehto, sillä teksti on helpompi erottaa kirkkaalta valkoiselta taustalta kuin himmeältä paperilta.

Hyvää: Helppo lukea, ruudun näkymä muistuttaa kirjaa, kirjojen osto helppoa.
Huonoa: Painava kädessä, kirkkaus rasittaa silmiä pimeässä, hankala lukea auringonpaisteessa.

pieni_tabletti

Pieni tabletti

Kahdeksantuumainen tabletti kulkee mukana isoveljeään helpommin. Pienempi ruutu vastaa kooltaan pokkaria, mutta itse laitteen paino on lähempänä paksukantista kirjaa.
Lukeminen ruudulta sujuu kuten isommalla tabletilla. Erona on oletuksena hieman pienempi teksti, jota voi tarvittaessa kasvattaa. Kevyemmät tabletit pysyvät yhdessä kädessä, mikä helpottaa oikean lukemisasennon löytämisessä.
Pieni tabletti on optimaalinen matkakäytössä. Siihen saa varastoitua ongelmitta satoja kirjoja, joten luettava ei lopu vaikka loman sadepäivien määrä kasvaisi suureksi. Toisaalta aurinkoisena päivänä tablettia ei ole mukava käyttää, ja sen akku loppuu helposti, kun taustavalo loistaatäydellä teholla.

Hyvää: Kevyehkö, kirjojen osto helppoa.
Huonoa: Teksti voi tuntua pieneltä, kirkkaus rasittaa silmiä pimeässä.

puhelin

Puhelin

Iso puhelin soveltuu parhaiten lukemiseen työmatkoilla ja odotustilanteissa. Puhelimesta lukeminen vaatii pientä harjoittelua, sillä kokemus poikkeaa ruudun pienen koon takia runsaasti perinteisen kirjan lukemisesta.
5,5-tuuman puhelimella lukeminen sujuu lähes yhtä hyvin kuin pienellä tabletilla, joskin rivin pituus jää pienemmäksi. 4-tuumaisella tai pienemmällä puhelimella lukeminen tuottaa ongelmia. Pieniruutuisilla puhelimilla kannattaa kokeilla vaaka-asentoa, jos rivit tekstikoon kasvatuksen vuoksi tuntuvat liian lyhyiltä.
Puhelimen käytössä lukulaitteena suurin ongelma ovat lukemiseen tulevat keskeytykset. Ruudulla väkisin vilahtavat viestit ja sähköpostit saavat keskittymisen herpaantumaan ja ajatuksen katkeamaan.

Hyvää: Aina mukana, yhden käden käyttö.
Huonoa: Tekstirivit lyhyitä, kokemus ei vastaa kirjaa, häiriötekijät.

lukulaite

Lukulaite

Lukulaite muistuttaa pientä tablettia, mutta on hyvin erilainen käyttää. Kuvaruutu muistuttaa ulkonäöllisesti paperia eikä siinä ole värejä harmaasävyjen lisäksi. Laitteeseen ei voi asentaa sovelluksia.

Kirkkaassa auringonvalossa lukiessa laite toimii tablettia paremmin, koska aurinko hoitaa ruudun valaisun. Paremmista lukulaitteista löytyy valo, jonka avulla kirjoja voi lukea hämärässä ilman lamppua. Hämärässä heikkonäköisille käyttäjille etuvalo ei kuitenkaan pysty tuottamaan yhtä hyvää kontrastia mustan ja valkoisen välille kuin tableteissa.

Kirjojen lukeminen lukulaitteella on todella miellyttävää. PIeni laite pysyy helposti yhdessä kädessä, ja lukeminen onnistuu vaikka selällään maaten ilman, että kädet väsyvät. Mattapintaisen ruudun kuva ei rasita silmiä, sillä se ei välky kuten mobiililaitteissa. Parasta lukulaitteessa on paperimainen pinta, jonka ansiosta lukemiskokemus vastaa kirjaa. Tosin sivut ovat selkeästi lyhyempiä, ja niitä joutuu kääntämään ahkerasti.

Laitteen selkeä etu on se, että se on suunnittelu vain lukukäyttöön. Viestit ja puhelut eivät häiritse lukemista, kuten mobiililaitteilla.

Kirjat siirretään lukulaitteisiin yleensä tietokoneella usb-kaapelin välityksellä. Kalliimmista malleista voi löytyä wifi, jonka avulla päästään kytkeytymään tiettyyn kirjapalveluun, kuten Elisa Kirjaan  latauksia varten.
Ruutua ei päivitetä kuin sivua vaihtaessa kuten tableteissa ja puhelimissa. Koska ruudun valoakaan ei tarvitse käyttää, lukulaitteen akku riittää pitkiinkin lukutuokioihin helposti.

Edullisimmat lukulaitteet maksavat noin 60 euroa. Etuvalolla varustetut paremmat mallit maksavat noin 100 euroa.

Hyvää: Erittäin kevyt, ei rasita silmiä, toimii kaikissa valaistuksissa, loistava akkukesto, edullinen, kätevä matkoilla.
Huonoa: Toiminta rajoittuu vain kirjojen lukemiseen, käytettävyys poikkeaa tabletista, kontrasti ei ole paras huononäköisille, kirjojen lataus voi olla tottumattomalle hankalaa.

>>Tutustu lukulaitteeseen

 

Tee lukemisesta mukavampaa

Jos e-kirja on tehty hyvin, sen teksti muotoutuu käytettävälle lukulaitteelle sopivaksi ja teksti pysyy luettavassa koossa pienelläkin ruudulla. Luontevinta on kääntää lukulaite lukiessa pystysuuntaan, jolloin rivit pysyvät sopivan kapeina.

Pdf-kirjojen luettavuus poikkeaa tekstipohjaisista e-kirjoista. Pdf-muodossa sivujen taitto säilyy alkuperäisenä. Sivut ovat käytännössä kuvia kirjasta, ja niitä selataan yksi kerrallaan. Niiden lukeminen on helpointa isolla tabletilla tai tietokoneen isolta ruudulta, jotta teksti pysyy riittävän kookkaana. Tekstin kokoa ei voi muuttaa.

elisa-kirja_asetukset

Jos luet kirjaa tabletilta tai puhelimesta, asetuksista tärkein on taustavalon säätö. Silmiä ei kannata rasittaa lukiessa liian voimakkaalla taustavalolla. Varsinkin iltahämärässä lukiessa laitteen taustavalon voi asettaa minimiin.

Toinen hyödyllinen säätö on värilämpö. IPadeissa voi piristävän sinisen valon määrää vähentää asettamalla tabletin yötilaan, jolloin valkoisen sävy muuttuu iltahämärää muistuttavan kellertäväksi.

Jos luet e-kirjaa Elisa Kirja -sovelluksessa, tutustu lukukokemukseen vaikuttaviin säätöihin: Sovita tekstin koko itsellesi sopivaksi ja kokeile hämärässä esimerkiksi valkoista tekstiä mustalla taustalla. Puhelimella lukiessa kannattaa kokeilla koko ruudun leveyden hyödyntävää tilaa.

>>Tutustu Elisa Kirjaan.

Lukulaitteisiin voi tutustua Elisan verkkokaupassa sekä Elisa Kulmassa Helsingin Aleksanterinkadulla.

* E-kirjojen lukemista koskevassa tutkimuksessa oli mukana lähes 1 200 18-75-vuotiasta suomalaista. Tutkimus tehtiin Elisan toimeksiannosta.