6 laitetta liikkujalle

Onko pakko kantaa lenkillä puhelinta mukana? Miten seurata juostuja askelia? Mitkä kuulokkeet sopisivat urheiluun? Tutustu laitteisiin, joista on liikkujalle hyötyä. 

Teksti: Pauli Reinikainen

Tavallisen kuntoilijan käytössä on nykyään niin kehittynyttä teknologiaa, että aiemmin sellaista hyödynsivät vain huippu-urheilijat. Esimerkiksi äly- ja urheilukellot sekä aktiivisuusrannekkeet auttavat seuraamaan päivittäistä aktiivisuutta, harjoittelua ja henkilökohtaisten harjoitustavoitteiden edistymistä. Kun myös laitteiden hinnat ovat laskeneet kohtuulliselle tasolle, on puettava teknologia yhä useamman ihan tavallisen liikkujan käytössä.

Urheilukellot ovat kehittyneet viime vuosina pelkästä sykkeen mittaamisesta monipuolisiksi rannetietokoneiksi, jotka soveltuvat useiden eri lajien seuraamiseen. Perinteisten juoksun ja pyöräilyn lisäksi kellon voi ottaa useimmiten mukaan uima-altaaseen, laskettelurinteeseen tai kuntosalille. Kelloon asetettavat yksilölliset harjoitustilat on suunniteltu aina kullekin lajille, jolloin käyttäjä saa laitteen käytöstä suurimman hyödyn. Lajitilojen avulla urheilukellon käyttö monipuolistuu, ja parhaimmillaan käyttäjä voi innostua kokeilemaan kokonaan uusia lajeja.

Aktiivisuusrannekkeet ovat puolestaan kehittyneet entistä lähemmäs urheilukelloja. Kehittyneillä rannekkeilla voi mitata vaikkapa juoksumatkan pituuden ja tallentaa reitin. Aktiivisuusranneke valvoo useimmiten myös unen laatua ja entistä useampi ranneke soveltuu uintiharjoitteluun.

Valitsimme kuusi erilaista kuntoilua helpottavaa laitetta, joiden avulla liikkumisesta tulee paitsi hauskempaa, myös tavoitteellisempaa.

1. Eroon kiristävästä sykevyöstä

Markkinoille on tullut tasaisena virtana optista mittausta rannesykettä mittaavia urheilukelloja. Optisella mittauksella tarkoitetaan, että syke mitataan suoraan ranteesta kellossa olevien sensorien avulla. Optisella mittauksella päästään parhaimmillaan lähes yhtä tarkkaan mittaustulokseen kuin perinteisellä sykevyöllä. Käyttäjän kannalta optinen mittaus on kätevämpi, koska kiristävää sykevyötä ei tarvita. Rannelaite mittaa sykkeen käyttämällä kahta tai useampaa led-valoa, jotka sykeanturi kohdistaa ranteen ihon läpi ja mittaa näin verenkierron takaisin heijastaman valon määrän. Suunto toi äskettäin optisen sykemittauksen uusimpaan Spartan -urheilukelloonsa. Optinen sykemittaus soveltuu erityisen hyvin niille, jotka kokevat sykevyön epämukavana.

Suunto Spartan Sport Wrist -monilajikello

2. Johdot pois häiritsemästä juoksemista

Jos haluat kuunnella musiikkia juoksulenkin aikana, korvanappien langattomuus on tärkeä ominaisuus. Uusissa kuulokemalleissa on kehitetty istuvuutta, jolloin nappi ei paina häiritsevästi korvaa pitkälläkään lenkillä.

Älyteknologian avulla korvanapit voivat välittää kuntoilijalle hyödyllistä informaatiota kestävyysharjoituksen aikana. Jotkin kuulokemallit tarjoavat virtuaalisen personal trainerin, joka huomauttaa jos syke nousee yli asetetun rajan. Esimerkiksi JBL:n kuulokkeisiin liitettävä UA Record on langattoman kuntoilun käyttöliittymä, joka analysoi harjoituskerrat ja antaa tietoa sykkeestä suorituksen parantamiseksi. Kuulokkeessa on sisäänrakennettu sykemittaus. Mittaus tapahtuu korvasensorilla, ja käyttäjä voi saada syketiedot kuulokkeen kautta milloin tahansa treenin aikana.

JBL Under Armor langattomat kuulokkeet

3. Tarkkaile aktiivisuutta huomaamatta

Aktiivisuusrannekkeiden suosio on kasvanut vuosi vuodelta. Samalla kun rannekkeiden ominaisuudet ovat parantuneet, valmistajat ovat myös kiinnittäneet aikaisempaa suurempaa huomiota käyttömukavuuteen. Kevyimmät rannekkeet ovat lähes huomaamattomia, eikä niitä tarvitse ottaa ranteesta suihkussa tai saunassa käynnin ajaksi. Aktiivisuusranneketta tulisi pitää ranteessa lähes vuorokauden ympäri joten laitteen valinnassa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota istuvuuteen ja keveyteen. Yhä useampi ranneke on myös vesitiivis, jolloin niiden kanssa voi mennä huoletta uimaan tai suihkuun. Tällöin ranneke täytyy irrottaa vain latauksen ajaksi.

Fitbit Flex 2 on markkinoiden keveimpiä aktiivisuusrannekkeita. Käytössä se on lähes huomaamaton. Ranneketta on saatu kevennettyä korvaamalla näyttö eri värisillä led-valoilla, jotka ilmoittavat paitsi akun varauksesta, myös viesteistä.

Fitbit Flex 2

4. Vaihtaisitko lenkkeilyn hyppelyyn?

Älykäs teknologia on löytänyt tiensä myös hyppynaruihin. Naruhyppely onkin erinomainen tapa kohottaa fyysistä kuntoa, ja se soveltuu paitsi lämmittelyksi, myös kokonaisvaltaiseen kestävyysharjoitteluun.

Tangram Smart Rope on esimerkki uuden teknologian hyppynarusta, joka toimii yhdessä mobiilisovelluksen kanssa. Narussa on 23 led-valoa, jotka heijastavat hyppyjen lukumäärän käyttäjän edessä olevaan seinään tai muuhun pintaan. Sovelluksesta voi tarkistaa harjoituksen aikana kulutetut kalorit ja harjoituksen keston. Naru ladataan micro-usb -kaapelilla.

Tangram Smart Rope -älyhyppynaru

5. Helpota kuntopyöräilyä älynäytöllä

Urheilukello ei ole välttämättä paras valinta aktiiviselle pyöräilijälle. Pieni rannenäyttö voi näkyä huonosti varsinkin kirkkaassa auringonvalossa ja kellon vilkuilu saattaa lisätä onnettomuusriskiä. Suorituksen tarkkailua helpottaa isokokoinen, pyörän ohjaustankoon kiinnitettävä värinäyttö, joka kertoo muun muassa korkeustiedot, ajetun matkan, nopeuden ja opastaa halutulla reitillä.

Polarin V650 -pyöräilytietokoneessa on lisäksi led-valo, joka parantaa pyöräilijän näkyvyyttä hämärässä. Tietokoneessa on sisäänrakennettu ilmanpainesensori, joka on tuttu monista urheilukelloista. Jos pyöräilijä eksyy reitiltä, laite opastaa takaisin lähtöpisteeseen. Harjoituksen jälkeen käyttäjä saa välittömän palautteen harjoituksesta. Palaute kertoo harjoituskuormituksen ja vinkkaa palautumiseen tarvittavasta ajasta.

Polar V650 pyötäilytietokone

6. Puhelut mukaan lenkille – ilman puhelinta

Lenkille tai patikkaretkelle ei välttämättä halua ottaa mukaan kallista älypuhelinta, eikä enää tarvitsekaan. Huawei Watch 2 on älykello, jossa on sim-korttipaikka: sillä voi siis soittaa puheluita.  Kello toimii muutenkin itsenäisenä älylaitteena, sillä sen kautta voi ladata sovelluksia suoraan Google Play -kaupasta.

Lisäksi Elisa Ohjaaja -palvelun avulla on mahdollista ohjata puhelut ja tekstiviestit normaalisti käytössä olevasta puhelimesta vaikkapa juuri SIM-korttipaikalla varustettuun älykelloon tai esimerkiksi kakkospuhelimeen.