Komediasarja Kalifornian kommandossa esiin murtautuu uusi näyttelijäsukupolvi

Komediasarja Kalifornian kommando kertoo ystävyydestä, räpistä ja armeijasta. Sarjan amerikkalaistähtien rinnalla loistaa Suomen taitava uusi näyttelijäsukupolvi: Johannes Holopainen, Fanni Noroila ja Wenla Reimaluoto.

Teksti: Anna Kurkela-Vilén Kuvat: Catarina Portin

“Näyttävää, isoa, äänekästä ja rohkeaa komediaa.” Sitä kaikkea on Elisa Viihteen alkuperäissarja  Kalifornian kommando (Perfect Commando), sanoo sarjan pääkäsikirjoittaja Mikko Pöllä. Muun muassa Big Game ja Rare Exports -elokuvista tutun Jalmari Helanderin ohjaama sarja lunastaa käsikirjoittajan lupaukset näyttävyydestä jo ensimmäisillä kuvillaan.

Pöllän ja Roope Lehtisen (vastaava tuottaja) ideoima sarja sai alkusysäyksen illallisella kansainvälisessä seurueessa, jossa miehet kehittelivät vitsinä tilannetta, jossa amerikkalainen joutuu Suomeen. Muutamaa vuotta myöhemmin ideasta on versonut kokonainen komediasarja, jossa amerikkalainen mutta suomalaistaustainen Vantaa “Van” Hamilton saapuu tyttöystävänsä Rachelin (Katherine Hughes) kanssa lomalle Suomeen ja joutuu pakotetuksi armeijaan. Vanin roolin tekee miljoonia seuraajia YouTube- ja Instagram-tileillään tavoittava, huippusuosittu YouTube-tähti ja näyttelijä Kian Lawley.

Kian Lawleyn tyttöystävää Rachelia näyttelevän Hollywood-tähden, Katherine Hughesin (My Dead ExKingdom– ja Blue Bloods -sarjat)  ja Vanin isänä koheltavan Pete Gardnerin lisäksi sarjassa esiintyvien suomalaisnäyttelijöiden nimilista on kunnioitusta herättävä. Tommi KorpelaMartti Suosalo ja Kari Hietalahti ovat kuitenkin vain sivurooleissa, sillä Kalifornian kommando on nuorten näyttelijöiden juhlaa.

Sarja ystävyydestä ja oman äänen löytämisestä

Kalifornian kommandon tarina jalkautuu kahteen rinnakkaiseen maailmaan. Van joutuu opettelemaan elämistä armeijan instituution sisällä. Samaan aikaan yksin Helsinkiin jäänyt Rachel päätyy asumaan Vanin serkun luokse kommuuniin. Siellä Suomen yhteiskuntajärjestelmää ihaileva Rachel tutustuu serkun yhteiskuntakriittiseen rap-bändiin, joka on tehnyt yhden hitin ja tuottaa parhaillaan ensimmäistä levyään. Samalla bändin on mietittävä, hakevatko he suosiota vai pysyvätkö uskollisina aatteelleen.

“Kalifornian kommando on tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja oman suunnan löytämisestä. Uskon, että sarjassa puhututtavat sen hauskuus, vilpittömyys ja suomalaisten ja amerikkalaisten väliset kulttuurierot”, sanoo näyttelijä Johannes Holopainen.

Holopainen on yksi alkuvuodesta nähtävän Elisa Viihteen alkuperäissarjan nuorista suomalaistähdistä ja parhaillaan kovassa nosteessa. Hän esiintyi palkitun Kaikki synnit -sarjan toisessa pääosassa ja esittää tammikuussa 2020 ensi-iltansa saaneessa Helene-elokuvassa Schjerfbeckin rakastettua.

Kalifornian kommandossa Holopainen näyttelee underground-rap-bändin laulajaa Stenua.

“Kalifornian kommando kertoo kahdesta hyvin erilaisesta yhteisöstä, yhteiskuntakriittisestä rap-yhtyeestä ja armeijasta. Se leikkii niiden vastakohtaisuuksilla, vaikka ne eivät aina niin erilaisia olekaan. Räppärit haluavat kyseenalaistaa yhteiskuntajärjestelmää, kun taas armeijassa opetellaan sen ehdoilla olemista”, Holopainen kuvaa.

“Kuitenkin kyse on yksilöistä. Jokainen tarvitsee ystävää ja omaa ääntä. Ryhmässä oman äänen säilyttämiseksi on tärkeää, että on rehellinen itselleen eikä mene vain ryhmän mukana”, Holopainen jatkaa.

Kalifornian kommando Elisa Viihde

Johannes Holopainen pääsi räppäämään

Stenun roolin kautta Johannes Holopaiselle avautui uudella tavalla hiphopin maailma. Vaikka musiikin teko on hänelle tuttua, räppäämisestä hänellä ei ollut kokemusta.

“Roolin kautta hiphopin maailma avautui uudella tavalla ja räpin klassikot ja eri tyylisuuntaukset tulivat tutuksi. Ymmärrän nyt paremmin myös Suomi-räpin kaanonia, millaisia vaiheita ja millaisia vaikuttimia siinä on ollut”, Holopainen sanoo.

Stenun bändikavereita Pirua ja Marea näyttelevät sarjassa Joel Hirvonen ja Fanni Noroila, jonka rap-yhtye SOFA julkaisee alkuvuodesta levyn. Stenun, Pirun ja Maren rap-bändi Täydenkuun äpärät tasapainoilee sarjassa vakavasti otettavan räpin ja huumoriräpin tekemisen välillä. Lajityyppi on aivan eri kuin Noroilan omalla rap-duo SOFA:lla, mutta eipä Noroilan esittämä Marekaan näytä samalta kuin Noroila keikoillaan.

“Maressa pääsi kyllä näyttelijän työn ytimeen. Hän on niin erilainen kuin minä. Mare on sivusta tarkkailija, joka on aina tilanteen päällä eikä ihan niin räiskyvä tyyppi kuin muut bändin jäsenet. SOFA:ssa olemme taas tunnettuja energisyydestä”, Fanni Noroila sanoo.

“On mahtavaa, että kulttuuriltaan machoon räppikontekstiin on kirjoitettu mimmi, joka on niin mutkitta oma itsensä ja vahva omassa yhteisössään. Harvoin pääsee tekemään tuollaista roolia.”

Kalifornian kommando Elisa Viihde

Wenla Reimaluoto treenasi kehonrakennusta roolia varten

Armeijan harmaissa astelee puolestaan määrätietoisesti sotilaspoliisi Minttu, yksi sarjan herkullisimmista hahmoista. Wenla Reimaluodon näyttelemä hahmo on outoudessaan ja ristiriitaisuudessaan irvistyttävän aito.

“Mintun hahmo on tosi omistautunut omalle työlleen, möläyttelee asioita, on outo ja suora. Moni nuori aikuinen luo itselleen vahvan työidentiteetin, kun oma identiteetti on vielä hakusessa. Sitten tulee töissä sanottua outoja asioita, sellaisia pilkahduksia omasta itsestä, joita jälkikäteen häpeää.”

Reimaluoto opiskelee neljättä vuotta Teatterikorkeakoulussa näyttelijäksi ja on näytellyt kaikkea “vanhoista kommunistipapoista nuoriin tyttöihin”. Armeijamaailma oli Reimaluodolle kuitenkin täysin uusi tuttavuus.

“Roolia varten treenasin kaikkea kehonrakennuksesta kestävyyteen ja valmistauduin sotilaspoliisin kuntoon. Teen itse kaikki sarjassa näkyvät potkut, heitot ja kiinnipitotilanteet, ja minulle oli tärkeää, että niistä tulee uskottavia ja aidon näköisiä.”

“Wenlan läpimurtorooli”, Mikko Pöllä kiteyttää.

“Kyllä tähän roolityöhön on koko sydän laitettu. On tervetullutta ja ihanaa, että tällaisia naishahmoja kirjoitetaan nuorille naisille. Ettei päämäärät ole aina vain siinä, rakastuuko joku sinuun, vaan hahmolla on vahvoja päämääriä vaikkapa töissä”, Reimaluoto vahvistaa.

Suomalaiset amerikkalaisten megatähtien kanssa samalla viivalla

Sekä Holopainen, Noroila että Reimaluoto ovat innoissaan mahdollisuudesta työskennellä amerikkalaisten kollegoiden kanssa kotimaassa.

“Amerikkalaiset näyttelijät kiinnostivat ja tarina, jossa pääsi näyttelemään englanniksi. Hauska käsikirjoitus ja erinomainen ohjaaja ja kuvaaja vetosivat tietysti myös. En ollut Jalmarin kanssa aiemmin tehnyt töitä, mutta Mika Orasmaan kanssa olin tehnyt Tuntemattoman sotilaan, joten oli upeaa lähteä mukaan”, Holopainen sanoo.

“Koko prosessi oli tosi jännä, koska vastanäyttelijänä oli Rachelia näyttelevä amerikkalaisvahvistus Katherine. Oli mahtavaa saada uusi kollega ja ystävystyä. Minulla oli omat odotukseni siitä, mitä näyttelijäntyö on Hollywood-kontekstissa. Tässä projektissa kuitenkin näki, että ei se paljon eroa siitä, mitä tehdään täällä. Oli myös mahtavaa, kuinka porukkana ystävystyttiin, ja meistä tuli tavallaan oikea bändi”, Noroila kertoo.

Oli hauska nähdä, että ei se näyttelijäntyö maasta tai kielestä riippumatta sen kummempaa ole. Samat säännöt pätevät kuvauksissa ja valmistautumisessa. Minulla on vahva englannin kieli ja tulin Kianin kanssa hyvin toimeen”, Reimaluotokin toteaa.

Kalifornian kommando on Elisa Viihteen alkuperäissarja. Perfect Commando -nimellä englanniksi julkaistavaa sarjaa on ollut alusta saakka rahoittamassa myös kansainvälinen jakelija. 

Lue myös:

Suomalaiset alkuperäissarjat työllistävät kulttuurialaa ja ovat merkittävä vientituote

Milo Snellmanista tuli näyttelijä 5-vuotiaana

Psykologinen trillerisarja Huone 301: Perhe painajaisen keskellä