Konsernilaskennan asiantuntija Salli Järvelin teki Elisalle gradun ja jäi saman tien töihin. Järvelin kiittelee yrityksen avointa työkulttuuria.

Teksti: Riikka Hollo, kuvat: Paula Virta

Elisalla on yli 4000 työntekijää. Tässä sarjassa tutustutaan elisalaisiin ja heidän työhönsä.

7.00–8.00

Salli herää ja lähtee töihin. Salli on nopea lähtijä; hän syö aamiaisen yleensä vasta työpaikalla. Joskus Salli nappaa mukaansa smoothien, joka on kätevä nauttia junamatkalla.

 

9.00

Töissä Pasilassa. ”Jos minulla on etäpäivä, saatan käydä aamulla lenkillä. Teen etäpäiviä keskimäärin kerran viikossa. On hienoa, että Elisa kannustaa työntekijöitään etäpäiviin, harvalla on talossa kiinteä työpiste.”

 

10.00–11.00

Raportointi on tärkeä osa Sallin työtä. Hänen päivänsä eivät täyty palavereista, vaan suunnittelusta, raportoinnista, asioiden selvittelystä sekä erilaisten lukujen kokoamisesta ja analysoinnista.

”Virheiden minimointi on työssäni äärimmäisen tärkeää. Haasteellisinta on päästä käsiksi mahdollisten virheiden syihin. Mitä aikaisemmassa vaiheessa virhe huomataan, sitä helpompi se on korjata. Parasta työssäni on, kun pystyn ratkaisemaan ongelman ja korjaamaan sen.”

 

salli1

11.00–12.00

Salli seuraa myös laki- ja standardimuutoksia. Tällä hetkellä meneillään on iso projekti tuloutuskäytäntöjen muuttumisesta.

”Projektit ovat mielenkiintoisia. On hienoa olla mukana muutoksessa ja sen analysoinnissa. Vaikka työni saattaa kuulostaa yksinäiseltä pakertamiselta, tämä on myös hyvin sosiaalista. Olen paljon tekemisissä kirjanpitäjien, laskennan ihmisten ja tilitoimistojen kanssa.”

divider-grey

 

salli_pallo

 

Kuka hän on?

Salli Järvelin, 27. Konsernilaskennan asiantuntija, Elisa Oyj Koulutus: Kauppatieteiden maisteri. Perhe: Avopuoliso Tomi ja hevonen nimeltä Quirinal, lempinimeltään ”Poni”. Harrastukset: jooga, juoksu, ryhmäliikuntatunnit ja ratsastus. Motto: Nauti tästäkin päivästä. Voimabiisi: Jay-Z - Alicia Keys: Empire State Of Mind. Erikoista: “Jaksan katsoa lukuja päivästä ja viikosta toiseen - ja aina ne ovat yhtä kiehtovia.”

divider-grey

12.00–13.00

Lounastauko. Salli syö yleensä Elisan henkilöstöravintolassa. Kotioloissa hän on innokas kokki:
”Koska harrastamme mieheni kanssa paljon liikuntaa, laitamme lämpimän ruoan myös illalla. Viikonloppuisin kokkaamme pidemmän kaavan mukaan, tällä hetkellä suosikkeja ovat aasialaiset ruoat.”

 

13.00–16.00

Ammattitaidon ylläpito on Sallille tärkeää. Hän osallistuu säännöllisesti erilaisiin seminaareihin ja aamiaistilaisuuksiin, joita konsulttiyritykset ja yhteistyökumppanit järjestävät.

”Koen, että opin työssäni koko ajan uutta. Elisa on siinäkin mielessä hyvä työpaikka, että täällä hihasta voi vetäistä ketä vain tittelistä riippumatta. Olen myös iloinen, että sain graduaiheen Elisalta ja minut otettiin avoimesti vastaan. Elisa on hyvä ja kannustava työpaikka nuorelle.”

 

salli2

17.00

Kotiin ja tallille.

”Meillä on oma hevonen Kirkkonummella, joten vapaa-ajanvietto-ongelmia ei ole. Mieheni kilpailee hevosen kanssa, minä harrastan ratsastusta. Jos en suuntaa heti töiden jälkeen tallille, saatan mennä zumbaan työpaikan kuntosalille.”

Kiinnostuitko Elisasta työpaikkana? Lue lisää täältä.