E-urheilu kasvaa: Eläkeläisjoukkue näyttää tietä

Kun eläkeikäiset tietokonepelien harrastajat alkavat käydä kisoissa, e-urheilun voi sanoa vakiinnuttaneen paikkansa. Ulla Ström, 71, kertoo saavansa energiaa Counter Stike: GO:n pelaamisesta.

Teksti: Hanna Kangasniemi Kuvat: Lenovo

“Saan pelaamisesta valtavasti energiaa”, kertoo Ulla Ström, 71. Hän on pelannut Counter Strike: GO -taistelupeliä tietokoneella vasta kolmisen kuukautta mutta on jo kova tekijä. Hän kuuluu keväällä perustettuun Grey Gunners -harrastajakisajoukkueessen, jossa on viisi 71–77-vuotiasta pelaajaa.

“En ollut aiemmin pelannut kuin jotain Candy Crashia, jonka pelaamisen keksin junassa vieressäni istuneen kännykästä. Tietokonepelejä päädyin pelaamaan suoraan joukkueeseen tyttäreni vinkistä. En tiennyt mitään CS:sta ja hiukan ensin kauhistutti, kun tajusin, että se on tappamiseen tähtäävä taistelupeli”, Ulla sanoo ja naurahtaa.

Grey Gunners -joukkue on koottu Lenovon aloitteesta. Siihen kuuluu Ullan lisäksi kolme kuorolaulua harrastavaa insinöörimiestä Helsingistä ja yksi mies Hangosta.

“Meillä on todella hyvä henki ja harjoittelimme kisoja varten mainiossa valmennuksessa Lenovon antamilla koneilla 3–4 tuntia viikossa”, Ulla kertoo.

Tiimi on ehtinyt kisata jo kaksi kertaa pohjoismaisella tasolla. Ensimmäinen kisa toukokuussa ruotsalaista Silver Snipersia vastaan Elisa Kulmassa päättyi niukkaan 16–12 -tappioon.

Tappio lisäsi kuitenkin vain suomalaisten sisua ja Ulla löysi paikallisesta FB-ryhmästään itselleen jopa yksityistä valmennusapua ja lisäsi harjoitustuntejaan. Jo kesäkuussa Ruotsin Dreamhack-tapahtumassa suomalaisten seniorijoukkue kyykyttikin Silver Snipersin luvuin 16-1.

E-urheilun suosio kasvaa kovaa vauhtia

Ruotsin Dreamhack-kisatapahtuman suosio hätkähdytti Ulla Strömin.

“Siellä oli tuhansia pelaajia, hirvittävästi pöytiä ja kova meno. En ollut aiemmin ymmärtänyt, kuinka iso laji tämä on”, Ulla sanoo.

“E-urheilu on voimakkaasti kasvava laji. Kun lajilla on maailmalla 300 miljoonaa seuraajaa, sitä ei voi olla ohittamatta. Tällä hetkellä kyseessä on vielä nuorten suosima laji. Katsojien keski-ikä on 22 vuotta, mutta vuosi vuodelta ikäjakauma kasvaa. Harrastepelaamista seuraavat nuoret, mutta kilpapelaaminen on se tärkein, josta kaikki kiinnostus kumpuaa”, sanoo Elisa Viihteen kehityspäällikkö Teemu Koski, jonka erikoisalue on e-urheilu. Koski on itsekin harrastanut yli 10 vuotta kilpapelaamista. Nykyinen lempipeli on virtuaalinen korttipeli Hearthstone .

Tietokonepelaaminen pitää aktiivisena

Turkulainen Ulla Ström toimi aiemmin vapaaehtoistyössä Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksessä, mutta luopui tehtävästä 11 vuoden jälkeen. Tietokonepelaaminen tuli aktiiviselle naiselle sopivaan aikaan. Vaikka pyöräily, veisjuokseminen ja kutominen pitävät vauhdissa, tietokonepelaaminen haastaa Ullan mukaan ihan toisella tasolla.

“Vaikeinta pelaamisessa oli aluksi hiiren ja näppäinten yhtaikainen käyttö. Pelaaminen vaatii tarkkuutta, nopeita refleksejä ja hyvää koordinaatiokykyä. Meidän tiimillä oli ensin haastavinta tilassa liikkuminen” Ulla sanoo.

Pelaaminen on Ullan mukaan kehittänyt häntä. Myös kilpailuvietti on kasvanut: “Tulee halu olla aina vain parempi ja voittaa”, hän sanoo nauraen.

“Pelaaminen antaa innostusta elämään. Pelaamisen jälkeen on tosi pirteä olo. Olen saanut myös uusia ystäviä ja haluaisin oppia uusia pelejä, myös niitä, joissa ei tapeta”, sanoo Ulla ja kannustaa muitakin eläkeikäisiä pelaamaan rohkeasti.

“On ollut myös kiva, että naiset ovat kannustaneet nettikeskusteluissa minua”, Ulla sanoo. Hänellä on jo uusi aluevaltaus meneillään, sillä hän on aloittanut tubettamisen nimellä Digimummo. Pysykää kanavilla!

Elisa mukana e-urheilussa jo yli 10 vuotta

Elisalle e-urheilu on tärkeää ja se on ollut mukana siinä monella tasolla jo yli 10 vuotta. Yhtäältä se tarjoaa laitteita ja liittymiä, joilla pelata. Toisaalta se on mukana järjestämässä turnauksia ja kiertueita sekä tukee liigatoimintaa. Elisaa kiinnostavat niin nuoret harrastajat, senioripelaajat kuin kilpapelaaminenkin.

“Elisa Viihde tarjoaa alan harrastajille ja ammattilaisille myös lähetyksiä pelitapahtumista. Esimerkiksi Ruotsin DreamHackista tehtyä kolmen tunnin live-lähetystä, jossa mukana oli suomalainen senioripelaajien joukkue Grey Gunners, katsottiin yli 40 000 kertaa Elisa Kulman Twitch-kanavalta”, Teemu Koski Elisalta kertoo.

divider

Elisa Viihteen e-urheilu-tapahtumat 2018

helmikuu

Elisa teki yhdessä OnePlussan kanssa mobiiliturnausalueen Assembly Winter -tapahtumaan ja toteutti muun muassa Hearthstone-turnauksen.

Tampereen LanTrek -tapahtumassa Elisa oli pääyhteistyökumppani ja välitti koko viikonlopun turnauksia Elisa Viihde Sport -kanavilta.

toukokuu

Elisa Viihde Sport näytti Taurora Dota2 -liigaa, jonka yhteistyökumppani se oli. Lisäksi se näytti Grey Gunnersin CS:Go-kisat ruotsalaista Silver Spinnersiä vastaan livenä.

kesäkuu

Elisa osallistui Oulun Vectoramaan pääyhteistyökumppanina ja toi dota2:n Suomen mestaruus -pelit Elisa Viihde Sport -kanaville. Samalla starttasivat Elisan ensimmäiset myymäläturnaukset yhteistyössä Suomen mobiilipelaamisen yhteisön meSportsin kanssa.

elokuu

Elisa on mukana sekä Assembly- että Tubecon-tapahtumissa ja tuottaa suuria perinteisen pelaamisen ja mobiilipelaamisen kokonaisuuksia tapahtumiin.

Lue lisää

Mitä on e-urheilu?

Näin tullaan e-urheilun ammattilaiseksi

Pelaaminen parantaa ikääntyvän kognitiivisia kykyjä.

Oliko artikkelista sinulle hyötyä:
3/5