Näin teet digikasvion kännykän avulla

Tuliko lapselle kasvion kerääminen läksyksi? Nykyään kasviot tehdään monesti digitaalisesti. Lue vinkit digikasvion tekemiseen.

Teksti: Hanna Kangasniemi

Lukuisat koululaiset ympäri Suomen keräävät kasvioita toukokuusta elokuulle. Kouluista annetaan hyvät ohjeet sekä perinteisen kasvion että digitaalisen kasvion kokoamiseen, mutta myös mobiilisovelluksista on apua tunnistamisessa. Tutustu vinkkeihin!

1. Käytä apuna kasvintunnistussovelluksia ja -sivustoja

Tunnistamisessa voi käyttää apuna perinteisiä kirjoja, kavereita ja sukulaisia, mutta kännykkään saa myös apuvälineitä jotka helpottavat kasvien tunnistamisessa.

2. Kuvaa tasaisessa valossa ja ota useita kuvia

Kuvaa tunnistamasi kasvi tasaisessa valossa. Pilvinen päivä on paras kuvaukseen, sillä voimakkaat valot ja varjot tekevät kuvasta epäselvän.

Kannattaa valita kuvattavaksi ehjä, terve ja lajilleen tyypillinen yksilö. Kasvista otetaan yleiskuva ja lähikuva esimerkiksi lehdestä tai kukinnosta, josta kasvi on tunnistettavissa. Kuvaa pienet kasvit kokonaan. Isommista kasveista kannattaa ottaa useampi kuva. Kuvassa on hyvä näkyä myös tyypillinen kasvupaikka.

3. Liitä kuvaan tunniste

Jos tekee kasviota kouluun, kuvaan on hyvä liittää joku tunniste, joka kertoo kuvaajan ja kuvausajankohdan. Se voi olla vaikkapa jäätelöpuikko, jossa on kuvaajan nimi ja päivämäärä. Näin voi todistaa, että kuva on itse otettu.

4. Valitse ohjelma, jonne tallennat kuvat ja kasvin tunnistiedot

Kouluilla on yleensä tietty ohjelma, jonne kasvien kuvat ja tiedot kerätään. Kouluissa käytetään esimerkiksi Office365:n OneNotea, jonne on helppo luoda kansioita lajien mukaan. Kansioihin tehdään jokaiselle kasville oma sivu , jonne tulee vaaditut tiedot kasvista ja kuvat. Kasvion voi tehdä myös esimerkiksi Powerpointilla tai vaikkapa Trello-ohjelmalla. Onenoteenkin voi liittää Powerpoint-esityksen.

5. Ota maastoon mukaan muistiinpanovälineet

Jos et talleta kuvaamasi kasvin tietoja esimerkiksi kännykkään, kannattaa ottaa mukaan vihko, jonne kirjoittaa tarpeelliset tiedot kuvatusta kasvista ja löytö- ja kasvupaikasta talteen.

 

Testaa näitä kasvintunnistussivustoja ja sovelluksia:

Valokki-nettikasvio on Jyväskylän avoimessa yliopistossa tehty kasvintunnistussivusto.

Luontoportti auttaa tunnistamaan kasvien lisäksi myös muun muassa perhosia, lintuja, kaloja, nisäkkäitä ja sieniä.

NatureGate on Luontoportin sovellus iPhonelle.

Pinkka on Helsingin yliopiston lajituntemuksen oppimisympäristö.

Virtuaalimetsä kertoo kaiken metsistä.

Vinkit kasvion tekoon antoi luokanopettaja Riitta Havulinna Kaisaniemen ala-asteelta Helsingistä.