Brittikirjailija David Nicholls inspiroituu mollisävyistä ja käyttää rakkautta työvälineenä. Uutuusteos Suloinen suru uppoutuu teinirakkauteen.
Teksti: Laura Pörsti Kuvat: Meeri Utti
Kun brittikirjailija David Nicholls kirjoitti uusinta teostaan Suloinen suru, hän kuunteli kävelyillään aina samaa äänikirjaa: Romeota ja Juliaa. Suloisen surun keskiössä on nimittäin harrastelijanäyttelijäporukka, joka valmistelee tätä Shakespearen klassikkoa näyttämölle. Mukaan ajautuu 16-vuotias Charlie Lewis, Nichollsin teoksen päähenkilö, joka inhoaa teatteria ja kokee näytelmäryhmän improvisaatioharjoitukset kiusallisiksi. Hänet pitää porukassa ainoastaan ensirakkauden kohde, Fran Fisher.
”Romeossa ja Juliassa on poeettinen, yliluonnollisuuteen taipuva rakkaustarina, jonka halusin Suloisessa surussa yhdistää tosielämän rakastumisen sotkuisuuteen ja kiusallisuuteen”, kertoo Helsingin Kirjamessuilla vieraillut Nicholls.
Äänikirjojen edut kirjailijalle hän löysi käsikirjoittaessaan Bafta-palkittua televisiosarjaa Patrick Melrose, joka perustuu Edward St Aubynin kirjasarjaan.
”Kun tekee muunnelmaa toisen työstä, on tunnettava alkuperäisteos perin pohjin. Yritin ensin työskennellä paperisten kirjojen kanssa, mutta nukahtelin lukiessani niitä uudelleen.”
Äänikirjojen seurassa Nicholls voi sen sijaan kävellä tuntikausien lenkkejä kynä ja paperia taskussaan ja tehdä muistiinpanoja aina, kun korva kuuli jotakin erityisen mielenkiintoista.
”Vuosikausia kuuntelin Patrick Melrosen tarinaa aina, kun poistuin kotoa. Osaan edelleen melkein ulkoa pätkiä kirjasta.”
”Ensirakkaus on tislattu versio aikuisrakkaudesta”
Antero Tiittulan suomentaman Suloisen surun voi nähdä kolmantena osana trilogialle, jonka aloittaa kymmenen vuotta sitten julkaistu, megasuosion saavuttanut Sinä päivänä ja jota jatkaa vuonna 2014 ilmestynyt, Man Booker -palkintoehdokkaanakin ollut Yhtä matkaa. Osat ovat itsenäisiä, mutta kaikissa niissä käsitellään perheasioita – vaikeitakin – nasevan dialogin, ilmeikkään huumorin ja selittämättömän melankolian höystäminä.
Suloisessa surussa eletään kesää 1997. Teoksen päähenkilöt ovat koulunsa päättäneitä teinejä, mutta näkökulma on aikuisen Charlien.
”Omalla kohdallani ihmiset, jotka tapasin 16-, 17- tai 18-vuotiaana, vaikuttivat paljon elämäni suuntaan. Tuntui tärkeältä palata ihmisen rakentumisen vuosiin”, David Nicholls sanoo.
Rakkaudesta hän on kirjoittanut paljon, mutta ensirakkaus on hänestä eri juttu.
”Aikuisten välisessä rakkaudessa ovat aina läsnä kysymykset , kestääkö tämä, muutetaanko yhteen, saadaanko perhettä ja esitelläänkö toinen ystäville. Ensirakkaus on tislattu versio siitä. Lisäksi rakastuminen on ehkä viimeinen uusi tunne, jonka ihminen kokee.”
Nicholls sanoo pohtivansa nyt, 52-vuotiaana, menneisyyttä paljon enemmän kuin koskaan aiemmin.
”Se tulee vastaan odottamattomilla tavoilla elämässä, etenkin nyt kun olen itse vanhempi. Ehkä kyse on tarpeesta tutkailla, miten elämä on muotoutunut.”
Masennus kaipaa kertojia
David Nichollsin työura on monipuolinen. Romaaniensa ja Patrick Melrosen lisäksi hänet tunnetaan esimerkiksi Rimakauhua ja rakkautta -sarjan kolmannen kauden käsikirjoittajana. The Irish Timesin heinäkuisessa haastattelussa hän sanoi nauttivansa siitä, että hänellä ei ole selvää linjaa: häneltä saatetaan tilata yhtä hyvin kauhuelokuva kuin romanttinen komedia.
Kuitenkin rakkauden monimutkaisuuden ja perhesuhteiden kuvaus on Nichollsin tavaramerkki.
”En pyri rakkaustarinaan mutta en välttelekään sitä”, hän sanoo.
Rakkaus on hänelle väline, jonka avulla hän pääsee kuvaamaan isoja elämänkysymyksiä: luokkaa, koulutusta, taustaa, perheen vaikutusta elämän muotoutumiseen.
Juuri perhe-elämän koukeroisuus kiinnostaa kirjailijaa tällä hetkellä eniten.
Suloisessa surussa Charlien rakastumista varjostaa jatkuva huoli isästä. Muusikko-isä on jäänyt työttömäksi ja hengailee sohvalla, kuuntelee jazzia, juo liikaa ja nukkuu paljon. Charlie seuraa merkkejä: mihin aikaan isä nousee, onko lääkepurkeista otettu ylimääräisiä tabletteja? Masennus on ilmiselvä, mutta siitä ei puhuta.
”Kun itse muutin pois kotoa, isäni menetti työnsä ja kävi läpi vaikean vaiheen. Hän ei koskaan puhunut siitä – eikä kukaan muukaan perheessä. Se oli minusta outoa. Halusin kirjoittaa masennuksesta sellaisen näkökulmasta, joka elää sitä sairastavan kanssa aikana, jolloin asian käsittelyyn ei ollut sanastoa”, Nicholls sanoo.
Hän toivoo, että lukija voisi löytää hänen teoksistaan itsensä – ja ehkä saada välineitä käsitellä omaa menneisyyttään.
”Minusta parasta lukemisessa on usein se, kun löydän kohdan, josta ajattelen: tiedän täsmälleen, miltä tuo tuntuu. Se ei ole kirjallisuuden ainoa tehtävä, mutta se on yksi niistä.”
Nichollsin nautinnollinen surumielisyys
David Nichollsin kirjat vilisevät viitteitä muihin populaaritaiteen teoksiin. Suloista surua kirjoittaessaan Nicholls kuunteli paljon Bachia, jossa oli oikeanlaista melankoliaa, ja Pulpin kappaletta David’s Last Summer, jossa hänestä oli juuri kirjan kaipaama sävy.
”Jokaisella kirjallani on myös muutamia vahvoja rinnakkaisteoksia kirjallisuudessa. Suloista surua en olisi pystynyt kirjoittamaan ilman Philip Rothin Hyvästi, Columbusta ja J. D. Salingerin tuotantoa. Toisilta saamani vaikutteet ovat polttoainetta työlleni.”
Nicholls nauttii erityisesti amerikkalaiskirjailijoiden tuotannosta, edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi Elizabeth Stroutista ja Lorrie Mooresta.
”Yritän kirjoittaessani lukea sellaista, joka keskustelee oman työni kanssa mutta ei ole niin lähellä, että tulisin kopioineeksi sitä”, hän sanoo nauraen.
Tärkein työväline kirjailijalle on kuitenkin oma mieli, joka Nichollsilla on taipuvainen surumielisyyteen. Se leimaa hänen kirjojensa tunnelmaa.
”Rakastan helmikuisia merenrantakaupunkeja, syksyä enemmän kuin kesää, mollivoittoisia taideteoksia. Melankolia tarkoittaa minulle nautinnollista surullisuutta, ja jos teoksesta on tulossa liian iloinen, siihen pitää lisätä vähän synkkyyttä mukaan”, hän kuvaa.
Melankoliaa hän on löytänyt Helsingistäkin, lokakuun sumuisesta sunnuntaiaamusta. ”Helsinki on a Sunday morning is grand, misty, a little melancholy. I love it!” hän twiittaa ennen paluutaan Lontooseen.
Kaikki artikkelit