Dan Brown uskoo tieteen voimaan

Suomessa vieraillut Dan Brown kertoo, miten kotikasvatus on vaikuttanut häneen. Uusi teos Alku vie lukijat Espanjaan ja evoluution kysymyksiin

Teksti: Kristiina Markkanen Kuvat: WSOY

Menestyskirjailija Dan Brownin uusin teos Alku (The Origin) sijoittuu Espanjaan. Bilbaon nykytaiteen museossa lanseerataan huipputiedemiehen suuri ”paljastus”, josta tiedetään etukäteen vain, että tieto voi mullistaa maailmankuvamme tai ainakin se voi olla ahdistavaa kirkolle ja kristinuskon kannattajille.

Tiedemies murhataan näyttämölle ennen kuin esitys pääsee kunnolla alkamaan. Seuraavan 24 tunnin aikana tapahtumien vyöry tempaa lukijan mukaansa samoilla keinoin kuin Brownin aiemmissakin teoksissa: symbolit ja johtolangat seuraavat toistaan. Murhaa ja suurta salaisuutta ratkoo tuttu päähenkilö, historioitsija ja symbolien tutkija Robert Langdon. Hän ei tietenkään ole yksin, vaan hänen apunaan on kuvankaunis ja fiksu nainen, Bilbaon museon johtaja ja Espanjan tuleva kuningatar.

Kirjallisuus ja taide, tällä kertaa nykytaide, ovat vahvasti kuvassa mukana. Myös Brownin opettavainen eetos tulee jälleen kerran esiin. Helsingin kirjamessuilla lokakuussa vieraillut Brown tunnustaakin, että hän uskoo juuri kirjallisuuden voimaan.

”Kasvoin kodissa, jossa ei ollut televisiota. Luimme kirjoja”, Brown sanoo.

Kotikasvatus on vaikuttanut ajatteluun

Vaikka sanotaan, että Brown varjelee tarkoin yksityisyyttään, hän puhuu usein lapsuudestaan. Esiintymisissään hän kuljettaa mukanaan ensimmäistä koskaan kirjoittamaansa kirjaa, jonka hän pikkupoikana saneli äidilleen.

Brownin kirjojen aiheet ja teemat liittyvät kristinuskon ja tieteen väliseen kilpailuun yleisöstä.

Kysymyksenasettelu on peräisin jo lapsuuden ajoilta: Hänen äitinsä oli uskovainen ja isä matemaatikko, ja hän eli kahden maailmankuvan vaikutuspiirissä. Isä opetti lapsilleen fysiikan lakeja ja äiti opetti rukoilemaan.

”Kumpi voittaa, jumala vai tiede?”, hän onkin kysynyt lapsesta lähtien. Hän kysyy sitä edelleen, sekä teoksissaan että lavalla, ja vastaa, että tähän asti tiede on lähes aina voittanut.

”Mutta sitten meillä kaikilla on niitä kokemuksia, kun makaamme nurmikolla tuijottamassa tähtitaivasta, rakastumme tai koemme lapsen syntymän − hetkiä, jolloin mietimme, että jotain ihmistä suurempaa on pakko olla”, Brown sanoi kirjamessuilla.

Brown kertoi tulleensa vierailulle Suomeen, koska oli saanut suomalaiselta kustantajalta niin hellyttävän kutsun. WSOY:n lähettämällä videolla uidaan avannossa ja luetaan Brownin kirjoja. ”Kuinka olisin voinut vastustaa tuollaista kutsua”, Brown kertoi tilaisuudessa, johon oli kertynyt 1200 kuulijaa.

Korvaako tekoäly ihmisen?

Viihdyttävän esiintymisen aikana selvisi, että Da Vinci -koodilla kultasuoneen iskenyt 53-vuotias kirjailija on laskelmoiva mutta huumorintajuinen bisnesmies, joka selvästi nauttii kirjoittamisesta ja kirjailijaelämästä.

Brown uskoo, että tiede pystyy vastaamaan lähes kaikkiin kysymyksiin, joita ihminen keksii esittää.

”Jopa kuolemanjälkeisestä elämästä, jos sitä on, voimme jossain vaiheessa saada tieteellistä tietoa”, hän sanoo.

Uusimmassa teoksessaan hän pohtii kysymystä evoluutiosta. Kuinka pitkälle se jatkuu? Meneekö se niin pitkälle, että tekoäly korvaa joskus ihmisen kokonaan? Ja jos me pystymme luomaan ihmisen veroisen tai meitä viisaamman keinoälyn, pohtiiko se samoja kysymyksiä kuoleman jälkeisestä elämästä, joita me pohdimme?

Kuinka pitkälle evoluutio jatkuu?

Brown myöntää olevansa ehdottomasti tieteen kannattaja. Hänen äitinsä kuoli leukemiaan mutta sai kymmenen hyvää elinvuotta lääketieteen huippusaavutusten vuoksi. Tällaiset esimerkit riittävät todistamaan Brownille, että tiede lopulta voittaa kuusi nolla.

”Usko ei ole meidän dna:ssamme. Me opimme sen meitä ympäröivästä kulttuurista. Ja koska maailmasta tulee teknologian vuoksi jatkuvasti pienempi, ei enää ole mahdollista ajatella, että juuri meidän uskontomme on se ainoa oikea”, Brown sanoo.

Hän uskoo, että tieto lisää suvaitsevaisuutta.

”Kirjat yhdistävät meitä”, hän sanoi.

Artikkeli perustuu Dan Brownin esiintymiseen Helsingin Kirjamessuilla 29.10.2017.

Lue Brownin uusin teos Alku.

Tutustu Dan Brownin tuotantoon.