AR eli lisätty todellisuus tutuksi pelaamalla

AR eli lisätty todellisuus tuli tutuksi Pokémon Gosta. Oikeaa ympäristöä ja tietokonegrafiikkaa sekoittavilla uusilla sovelluksilla voi nyt lennättää vaikka dronea.

Teksti: Osku Kannisto. kuvat: Osku Kannisto ja iStock

Lisätyssä todellisuudessa (AR) todelliseen näkymään lisätään uusia kohteita tietokonegrafiikan avulla. Lisättyä näkymää voidaan katsella esimerkiksi älypuhelimen näytöltä.

Älypuhelimen kameranäkymään lisätään sovelluksella esimerkiksi kuvia, liikkuvaa kuvaa, grafiikkaa, tekstiä ja muita elementtejä. Hyvä esimerkki on Pokémon Go.

Dronetopoliksella pääsee kokeilemaan dronen ohjausta ilman törmäysriskiä.

Lisättyä todellisuutta ei tule sekoittaa keinotodellisuuteen eli Virtual Realityyn (VR), jossa ollaan ikään kuin keinotekoisen maailman sisällä. Sen kokemiseen tarvitaan aina erilliset VR-lasit.

Apple on kehittänyt uusia sovelluksia ja iPhonen uuden OS11-käyttöjärjestelmäpäivityksen yksi merkittäviä uutuuksia on nimeltään ARKit. Se on tehnyt lisätyn todellisuuden käytöstä helppoa sovelluskehittäjille ja siksi saammekin nyt nauttia monista uusista AR-sovelluksista.

Esittelemme tässä muutamia esimerkkejä, joilla lisättyyn todellisuuteen voi tutustua iPhonella tai iPadilla. ARKit vaatii suorituskykyä, joten se toimii vain iPhone 6S:n tai uudempien mallien kanssa.

1. Drone-lentelyä turvallisesti

Oletko aina halunnut kokeilla drone-lentämistä? Sovelluksella sitä on mahdollista kookeilla turvallisesti. Dronetopolis AR lisää puhelimen kameran kuvaan dronen, jota päästään lentämään puhelimen ruudulla aidoissa maisemissa. Hienona yksityiskohtana dronen ohjaus on toteutettu aidosti kahdella virtuaaliohjaimella, joista vasen hallitsee dronen lentokorkeutta ja nokan suuntaa ja oikea liikuttaa sitä eri suuntiin. Bonuksena sovellus luo maisemaan portteja, joita voi käyttää lentoharjoituksissa.

Dronetopolis AR 2,29 €

2. Huonekalujen mallausta ennen hankintaa

Huonekalujen hankinta on usein hankalaa. Kaupassa on vaikeaa hahmottaa, miltä eri tuolit, kaapit tai pöydät näyttävät kotona. Mitäpä jos huonekalut voisikin sijoittaa paikoilleen jo ennen hankintaa? Tämä onnistuu Ikea Place -sovelluksella ja puhelimen kameralla.

Suomennettu sovellus on helppokäyttöinen ja sen avulla voi sijoittaa kaikenlaisia huonekaluja asunnon eri huoneisiin varsin realistisesti. Tavarat pysyvät paikoillaan, vaikka niitä kiertää kävellen puhelin kourassa, joten tarkastelu eri suunnista on helppoa.

IKEA Place

3. Tähtitaivas tutuksi

Tähtien katselu kirkkaina syys- ja talvi-iltoina on rauhoittavan viihdyttävää. Mielenkiintoa lisää, kun puhelimella osoittaa taivaalle, ja saa lisätietoa nähtävissä olevista tähdistä ja tähtikuvioista. Sky Guide AR kertoo havainnollisesti tietoja tähtitaivaasta puhelimen kameran näkymän perusteella. Riittää että puhelimen osoittaa taivaalle pilvettömänä yönä, minkä jälkeen kuviot ilmestyvät tähtien päälle ruudulle automaattisesti lisägrafiikoiden kera.

Sky Guide AR 3,49 €

4. Uudenlaista lautapelailua

Lauta- ja tietokonepelit ovat tyypillisesti varsin erilaisia. Ne on mahdollista yhdistää lisätyn todellisuuden myötä. Näyttävimpiä lisätyn todellisuuden pelejä tällä hetkellä edustaa The Machines. Siinä pelilauta luodaan pöydälle tai lattialle puhelimen tai tabletin näkymän läpi. Pelin tapahtumia ja hahmojen liikkeitä voi seurata vapaasti eri kulmista siirtämällä puhelimen eri puolelle pöytää tai lähemmäs tapahtumia. Tavoitteena on valloittaa vihollistukikohta. Peli soveltuu yläkoululaisille ja sitä vanhemmille.

The Machines 5,49 €

5. Dominoita ilman sotkua

Dominopalikkaketjujen rakentelu ja lopuksi kaato on hauskaa puhdetta. Huonona puolena on kuitenkin palikoiden viemä tila ja siivous leikin lopuksi. Domino World AR:n turvin dominoketjutusta pääsee harrastamaan ilman oikeita palikoita hyödyntämällä kodin litteitä pintoja. Rakentelu onnistuu sormea ruudulla vetämällä.

Domino World AR 2,29 €

6. Hupia karikatyyreillä

Miltä tuntuisi olla rokkistara, ninja tai zombie? Sitä voi kokeilla kuvaamalla naamansa ja valitsemalla tilanteeseen sopivan hahmon sen jatkeeksi. Kolmiulotteisia hahmoja voi tiputella kameran näkymään useita kaverikuvia varten. Ilmaisella Dubface-sovelluksella voi tallentaa lyhyitä videoita kavereiden ja itsensä iloksi. Tästä sovelluksesta pitävät lapsetkin.

Dubface

7. Toukka virtuaalimetsässä

Perheen pienimmät innostuvat varmasti, kun heille näyttää olohuoneen matolla tai takapihalla kasvavan keinometsän ja toukan, jota pitää ruokkia. Puhelinta liikuttamalla voi siirtyä eri kuvakulmiin lähemmäs tai kauemmas kohteista. Bonuksena aarrearkusta löytyy saippuakuplia, joita voi puhallella maisemaa piristämään.

Pikku toukka paksulainen AR 3,49 €

8. Tornipuolustusta omassa kodissa

Tornipuolustuspeleissä on tarkoitus pitää vihollinen poissa omasta tukikohdasta asearmadan turvin. Zombie Gunship Revenant tuo pelin suoraan olohuoneeseen tai minne vain haluat. Grafiikoissa ei niinkään hyödynnetä kameran näkymää, mutta sen avulla luodaan pinta, johon pelihahmot heijastuvat. Pelaaja istuu ilmassa leijuvan helikopterin kyydissä ja tulittaa tukikohtaan hyökkäävää zombiarmeijaa liikuttamalla puhelinta tähtäimen tavoin. Kuvakulmaa voi vaihtaa siirtymällä eri paikkaan.

Zombie Gunship Revenant AR