Äänikirjat innostivat teinin lukemaan

Äänikirjat innostivat teinin lukemaan ja avasivat helsinkiläiselle Otso Lokille, 15, oven mielikuvitusmaailmoihin. Nykyään hän lukee myös paperikirjoja.

Teksti: Laura Pörsti
Äänikirjat innostivat lukemaan
Otso Lokki on helsinkiläinen kahdeksasluokkalainen, joka harrastaa lukemisen lisäksi uintia, trampoliinilla hyppelyä ja partiota.

 

”Eskarilaisena, ekalla ja tokalla luokalla en halunnut lukea yhtään. Olin hidas lukija, enkä päässyt sisään kirjojen maailmoihin. Ajattelin, että niissä ei ole mitään kiinnostavaa tai hyvää.

Kolmosluokkalaisena löysin äidin avulla äänikirjat. Rupesin kuuntelemaan niitä nukkumaan mennessäni. Aluksi kuuntelin muistaakseni Timo Parvelan Ella-kirjoja. Sitten aloin kuunnella Harry Pottereita. Luin niitä samaan aikaan kirjoina, ja lopulta halusin lukea ensin, koska kuuntelu oli niin paljon nopeampaa. En halunnut, että kuuntelu spoilaa tapahtumat.

Lukuvauhtini kehittyi vähitellen ja lopulta saatoin lukea satakin sivua Potteria putkeen.

Äänikirjat siis innostivat minut myös paperikirjojen lukemiseen. Opin niiden ansiosta paremmaksi lukijaksi. Kuuntelemisen kautta pääsin uppoutumaan kirjojen fantasiamaailmoihin ja tajusin, että ne ovat aika wow-juttuja. Nyt olen kahdeksasluokkalainen ja lukeminen on lempiharrastuksiani.

Tykkään erityisesti fantasiasta ja scifistä. Tällä hetkellä olen innostunut Erin Hunterin Soturikissoista. Olen jo lukenut kaikki osat, jotka ovat suomeksi tähän mennessä ilmestyneet ja odotan seuraavia. Kuuntelen niitä myös. On hauska kuunnella sellaisia kirjoja, jotka on aikaisemmin lukenut, koska kuunnellessa kiinnittää huomiota uusiin asioihin. Muistaa, että ai niin, siellä oli tuollainenkin juttu.

Kuuntelen äänikirjoja edelleen joka ilta nukkumaan mennessäni. Laitan uniajastimen vartin päähän ja nukahdan tavallisesti siinä ajassa. Kuuntelen myös pitkillä automatkoilla.

Äänikirja sopii sellaisiin tilanteisiin, joissa pitää tehdä jotain muuta samaan aikaan. Paperikirja taas on kiva silloin, kun voi keskittyä vain lukemiseen. Minulta saattaa mennä nykyään kolmekin tuntia kirjan kanssa päivässä. En ole kovin innostunut sosiaalisesta mediasta, vaan mielikuvitusmaailmaan uppoutuminen on minusta hauskempaa. Luen siis aina, jos on tylsää.

Kavereiden kanssa ei voi jutella kirjoista, sillä olen kaveripiirissäni ainoa, joka lukee. Äiti puolestaan suosittelee minulle monesti luettavaa. Itse olen suositellut luettavaa pikkuveljelleni. Hänkin on lukenut jo useamman Soturikissat-kirjan.”

Otson kirjasuositukset

Erin Hunter: Soturikissat-sarja, Villiin luontoon äänikirjae-kirja

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras, äänikirjae-kirja

Anniina Mikama: Huijarin oppipoika, äänikirjae-kirja

Lue myös:

Eläkeläisen lukuharrastus jatkuu äänikirjojen avulla

Vinkkejä lomalukemiseksi: 11 koukuttavaa kirjaa

Ville Tiihonen jättää tulkinnan äänikirjan kuuntelijalle