11 tapaa parantaa vointiasi (ja elämää)

Haluatko voida paremmin? Tässä 11 ideaa, joiden avulla pidät päätöksistäsi kiinni ja teet elämästäsi helpompaa.

Teksti: Elina Jäntti ja Osku Kannisto

Kohenna elintapojasi

noomcoach2

1. Pohdi suhdettasi syömiseen: Noom Coach

Hyvinvointisovellukset ovat yhä älykkäämpiä ja ottavat elämäntavat huomioon entistä laajemmin. Noom Coach -sovellus on siitä hyvä esimerkki. Se kysyy heti kirjautuessa, kuinka monta kiloa käyttäjä haluaa pudottaa ja missä ajassa. Käyttäjä myös syöttää sovellukseen ikänsä, sukupuolensa, lähtöpainonsa sekä pituutensa. Lisäksi kirjautuessa voi tehdä kyselyn, joka saa pohtimaan omaa suhdetta syömiseen ja motivaatiota terveellisiin elämäntapoihin: Sovellus kysyy muun muassa käyttäjän suosikkiaktiviteetteja ja esteitä, jotka ovat terveellisten valintojen tiellä.

Näitä kaikkia tietoja hyödynnetään sovelluksen kustomointiin käyttäjälle. Ilmaisessa perusversiossa sovellukseen syötetään kaikki päivän ateriat, ja se laskee, kuinka paljon kaloreita on vielä käytettävissä, mikäli mielii päästä asetettuun tavoitteeseen. Siihen voi kirjata päivittäisen liikunnan, ja aktiviteetin määrä suhteutetaan aterioihin. Päivän aterioista näkee yhteenvedon, joka listaa päivän hyvät valinnat, maltillisesti syötävät sekä ruuat, joita kannattaa rajoittaa. Maksulliset versiot tarjoavat painonpudotukseen, tyypin 2 diabeteksen tai korkean verenpaineen ehkäisyyn neljän viikon kustomoituja ohjelmia, joiden aikana käyttäjä saa tietopaketit muun muassa epäterveellisiä valintoja aiheuttavien käytöstapojen purkamiseen.

Perusversio ilmainen, maksulliset versiot 39,99 € – 79,99 € /kk.

Android

iOS

withingshealthmate

2. Pudota painoa ja aktivoidu: Withings Health Mate

Valmentajan avulla elintapamuutos onnistuu usein tehokkaammin. Withings Health Mate on kuin hyvinvointivalmentaja taskussa.

Sovellukseen asetetaan tavoitteet terveemmille tavoille: tavoitepaino, päivittäisten askelten määrä sekä unen määrä. Saavutuksia paitsi kirjataan sovellukseen itse, sovellus myös seuraa niitä itsenäisesti. Se esimerkiksi laskee päivän aikana otetut askeleet älypuhelimen sensoreiden avulla, ja analysoi energiantarpeen päivässä syötyjen kalorien perusteella (tätä varten puhelimeen on ladattava Withingsiin liitetty MyFitnessPal-sovellus). Siihen voi asettaa 10 000 tai haluamansa määrän päivittäisen askeleen tavoitteen, ja muistutukset ilmoittavat, jos tavoitteesta jää.

Jotta paino putoaisi, sovellus kannustaa myös mittaamaan painoaan säännöllisesti ja kirjaamaan sen ylös. Kiloistaan saa graafisen esityksen. Myös treenit ja sykkeen voi kirjata. Sovellus mittaa sykkeen puhelimen kameran avulla sormesta ja analysoi kunnon kehittymistä sykkeen perusteella. Visuaalinen aikajana näyttää yhteenvedon edellisten päivien sekä kuluvan päivän elintavoista. Erinomainen ja älykäs sovellus heille, jotka haluavat seurata elintapojaan kokonaisvaltaisesti.

Android

iOS

fat_secret

3. Kevennä ruokavaliota: FatSecretin kalorilaskuri

FatSecretin kalorilaskuri-sovelluksen ehdoton etu on suomenkielisyys. Nautitut ateriat syötetään yksitellen laskuriin, joka hyödyntää suomenkielistä tietopankkia. Tietojen syöttöön voi usein käyttää valmiita annoskokoja tai halutessaan grammamääriä. Sovellusta voi käyttää apuna tarkassakin ravintosuunnittelussa, sillä se sisältää ravintoainetiedot proteiinien, rasvojen, hiilihydraattien ja kuitujen osalta.

Kirjaamalla päivittäiset kuntoilut saa kasvatettua oletuskulutusta suuremmaksi. Sovellus kertoo aina, kuinka paljon energiaa päivän tarpeesta on vielä saamatta. Se huomioi myös painon pudotukselle tai ylläpidolle asetetut tavoitteet.

Android

iOS

Lisää liikuntaa

fitocrazy

4. Tee valmiita lihaskuntotreenejä: Fitocracy

Jos haluat innostua lihaskuntoharjoittelusta, treenisovellukset ovat siihen mainio apuri. Selkeällä käyttöliittymällä varustettu ja ammattimaisesti tehty Fitocracy tarjoaa erilaisia valmiita harjoituksia käyttäjän toiveiden mukaan: valittavana on esimerkiksi seitsemän minuutin kehonpainotreeni tai 45 minuutin mittainen koko kehoa kuormittava ja aineenvaihduntaa kiihdyttävä harjoitus. Sovelluksessa voi myös rakentaa oman lihaskuntotreenin valitsemalla siihen liikkeet sovelluksen kirjastosta, jossa on liuta kuntosalilla tehtäviä liikkeitä.

Sovellus neuvoo lihasharjoittelun pariin kädestä pitäen: se kertoo, mitä termit kuten paino, toistot ja sarjat tarkoittavat, ja jokaisesta liikkeistä voi katsoa havainnollistavan videon. Fitocracy kannustaa treenaamaan ohjaamalla käyttäjää: kun treeni alkaa, näytölle ilmestyy liikkeen nimi, kuva ja toistojen määrä. Kun sarja on suoritettu, näpäyttämällä saa esiin seuraavan liikkeen. Lisäintoa saa pelillisyydestä: jokaisesta tehdystä harjoituksesta saa pisteitä, tietty pistemäärä nostaa treenaajan seuraavalle tasolle ja saavutuksista voi saada virtuaalisen ansiomerkin. Sovellus muistaa tehdyt harjoitukset, toistomäärät ja painot. Sosiaalista haastetta saa, jos liittyy sovelluksessa ryhmiin, joissa muut jäsenet voivat antaa treenivinkkejä.

Android

iOS

moves

5. Kerää askelia: Moves

Terveydelle tärkeää arkiliikuntaa on se, että kävelee portaat hississä seisoskelun sijaan ja ottaa happihyppelyn lounaan jälkeen. Suomalaisten kehittämä Moves-sovellus toimii liikunnan lisääjänä ja sopii niille, joita motivoi suoritusten laskeminen ja oman edistymisen seuraaminen. Sovellus muuttaa älypuhelimen aktiivisuusmittariksi ja laskee sekä visualisoi käyttäjän aktiivisuuden päivän aikana. Se tallentaa kaikki liikkeet, kun puhelin on taskussa tai laukussa, ja seuraa käyttäjää paikkatiedon avulla.

Päivän aikana eri paikoissa kertyneestä aktiivisuudesta muodostuu visuaalinen aikajana, josta näkee yhdellä silmäyksellä, jos työpäivä kului paikallaan istuskellessa.

Android

iOS

personal_fitness

6. Harjoittele tavoitteellisesti: Personal Fitness Trainer

Personal Fitness Trainer on kotimainen ja suomenkielinen valmentajasovellus. Ilmaisversion avulla voi tutustua eri liikkeisiin videoiden ja selkeiden kirjallisten ohjeiden avulla. Liikkeiden huomioitavaa-kentän kommentit lisäävät autenttista PT-fiilistä, sillä niissä huomautetaan yleisimmistä liikkeissä tehdyistä virheistä. Kuukausi- tai vuosimaksullinen versio on edullinen ja tarjoaa käyttäjälle valmiin treeni- ja saliohjelman, joilla harjoitteluun saa selkeät ohjeet ja tavoitteet. Mielenkiintoisista ohjelmista löytyy erilaisia tavoitteita neljän viikon rasvanpoltosta intensiivisiin voimaohjelmiin. Ohjelmien kuvaukset auttavat oikean vaihtoehdon löytämisessä.

Jäsenyys 2,99 €/kk, vuosijäsenyys 17,99 €

Android

iOS

Opettele mielen taitoja

buddhify

7. Meditoi eri tilanteissa: Buddhify

Meditoinnin avulla voi oppia rauhoittamaan mielensä eri tilanteissa. Buddhify on meditaatiosovellus, josta on intoiltu maailmalla. Englanninkielinen sovellus ottaa nykyaikaisen näkökulman meditointiin: mielenharjoitustaitoja varten ei tarvitse istua puolta tuntia pimeässä salissa, vaan erilaisista meditaatioista voi valita sen mukaan, mitä se sopii käyttäjän tilanteeseen. Yli 80 meditaation joukossa valittavana on esimerkiksi “Walking in the City” tai “Being Online” -meditaatiot. Meditointihetken voi valita myös käytettävissä olevan ajan mukaan: Lyhin meditaatio on kahden minuutin mittainen, pisin puolituntinen. Harjoituksen voi valita myös tarpeiden mukaan.

Esimerkiksi “Connect”-meditaatiossa, jonka voi tehdä tietokoneella istuessa, rauhoittava ääni kehottaa viemään huomion lempeästi tehtäviin, joita on tekemässä ja havainnoimaan mielenliikkeitä tietoisesti. On yllättävää, kuinka iso vaikutus yksittäisillä harjoituksilla on: maailma tuntuu hieman erilaiselta, kun jopa työn keskelle lisää tietoista läsnäoloa. Stats-toiminnon avulla omaa kehitystään voi seurata: kun siihen kirjaa tuntemuksiaan ja tehdyt meditointiharjoitukset, voi huomioida, onko vaikutusta.

Hinta Android-laitteille 2,49 €, iOSille 4,99 €.

Androd

iOS

lumosity

8. Paranna työmuistia: Lumosity

Lumosity on tarkoitettu erilaisten kognitiivisten taitojen kehittämiseen, kuten työmuistin parantamiseen. Sitä harjoitellaan visuaalisten ja hauskojen pelien avulla. Muistiosion peleissä on esimerkiksi toistettava perässä erilaisia pelilaudan kuvioita tai painettava mieleen merenpohjaan ilmaantuvia esineitä.

Muistia ja nopeutta harjoittava treeni tuo puolestaan erehdyttävästi mieleen 1990-luvun Speden Spelit -ohjelmasta tutun pelin, jossa painellaan vuoronperään syttyviä väripainikkeita. Sovellukseen kirjautuessa voi valita taidot, joita erityisesti haluaa harjoitella. Sovellus räätälöi käyttäjän tietojen perusteella päivittäisen “ohjelman”. Pelit koukuttavat nopeasti, sillä tahdin kiihtyessä tulee tehtyä helposti typeriä virheitä, joita on päästävä korjaamaan.

Muistutusten avulla treenistä voi tehdä säännöllisen ja kannustava palaute (“Onneksi olkoon! Sait enemmän pisteitä kuin 9 prosenttia ikäisistäsi”) tsemppaa jatkamaan – tosin ilmaisversiossa pelejä on rajoitettu määrä per päivä. Maksullinen versio alkaen 4 € kuukaudessa.

Android

iOS

Tee arjesta leppoisampaa

extended_mind

9. Stressaa vähemmän aikatauluista: Extended Mind

Jos päässä pyörii sekaisin hoidettavia hommia, ideoita ja aikatauluja, stressaantuu helposti. Harhailevat ajatukset voi ulkoistaa extended mind -sovellukseen, joka auttaa järjestelemään tietoja ja keskittymään olennaiseen. Toimii vähän kuin yksinkertainen kynä ja paperi -lista sillä erotuksella, että listat ovat organisoidusti yhdessä paikassa. Sovellukseen voi muun muassa listata hoidettavat asiat, ruksata hoidetut ja kirjata ideoita yläotsikoiden alle. Mustavalkoinen, riisuttu ulkoasu tukee ideaa: sovelluksen käyttäminen häiritsee omaa ajattelua mahdollisimman vähän.

Android

iOS

cozi

10. Helpota perheen arkikiireitä: Cozi Family Organizer

Mitä tänään syötäisiin ja kuka käy kaupassa? Monille perheille tuttu ongelma helpottuu, kun viikon kauppalista on sähköisesti nähtävissä ja ateriasuunnitelmat listattu kalenteriin. Aterioiden viikkosuunnittelu auttaa myös hahmottamaan, syödäänkö viikon aikana tasapainoisesti ja terveellisesti.

Perhekalenteri auttaa perheen ateria- ja kauppareissusuunnittelua, mutta siihen voi kerätä muutakin perheen aikatauluihin liittyvää. Jokaisen tehtävälistat voi merkitä omalla värillään ja kalenteriin kirjata vaikka ostoslistojen yhteyteen kaupassakäyntivuorot. Kalenteri hälyttää menoista, ja tarvittaessa siihen voi linkittää osoitekartan.

Perheenjäsenet voivat ladata sovelluksen omille puhelimille ja kirjautua siihen samalla salasanalla, jolloin jokaisen tekemät merkinnät näkyvät kaikille.

Android

iOS

sleep_cycle

11. Laita unirytmi kuntoon: Sleep Cycle

Yksi tärkeimpiä arjen jaksamisen osa-alueita on uni, ja aikuinen tarvitsee sitä keskimäärin 7,5 tuntia yössä. Unirytmin seurantaan ei tarvita aktiivisuusrannekkeita tai muita apuvälineitä, kunhan puhelimen laturin johto ulottuu sängyn viereen. Sleep Cycle -sovellus analysoi yöunen puhelimen mikrofonin avulla. Puhelin tulee asettaa yöpöydälle mahdollisimman lähelle päätä. Yön jälkeen sovellus ilmoittaa sängyssä vietetyn ajan sekä näyttää kuvaajan unen syvyydestä yön aikana.

Sovelluksen voi asettaa herättämään puolen tunnin sisällä oikeasta herätysajasta vaiheessa, jolloin uni on kevyttä. Näin käyttäjä herää aina mahdollisimman pirteänä.

Android

iOS

Arvostele tämä artikkeli:
0/5